SELVIÄMIS TARINA

SELVIÄMIS TARINA

Pahoittelen että olen joutunut jättämään nämä sivut päivittämättä niin pitkäksi aikaa ja kiitän sinua siitä että tulit tänne katsomaan nyt, kun olen taas ”linjoilla”.

Syy siihen että olen ollut näin pitkään täältäkin pois, on siinä että rakas aviomieheni on ollut vakavasti sairaana ja minun kaikki keskittymiseni on mennyt siihen, että me selviämme siitä kaikesta. Onneksi pahin näyttää olevan nyt ohi ja minäkin pystyn taas keskittymään rakastamaani työhön.

Vielä meillä kyllä on edessä elinsiirtoleikkaus, eli minulta siirretään miehelleni toimiva munuainen. Leikkauksen ajankohtaa ei ole vielä tiedossa ja hän käy siis dialyysihoidoissa siihen asti.

Kiitän kyllä sydämestäni meidän erinomaista terveyden huoltoa, elinsiirtokirurgiaa ja erityisesti sydänkirurgiaa, joka pelasti puolisoni hengen viime loka-marraskuun vaihteessa.

Lisäksi olen äärettömän kiitollinen siitä, että minulla on käytettävissäni nämä upeat Young Living tuotteet. Miten paljon eteerisistä öljyistä onkaan ollut minulle apua, silloin kun olin todella peloissani mieheni hengen puolesta. Eteeriset öljythän vaikuttavat hyvin voimakkaasti juuri tunnepuoleen, nuuhkaistessamme eteerisen öljyn tuoksua, se on vaikuttanut meihin aivojemme limbisen järjestelmän kautta jo ennen kuin olemme tunnistaneet sen tuoksun. Käytin paljon mm. Believe -öljysekoitusta, löytääkseni ja säilyttääkseni uskon ja luottamuksen selviämiseemme. Se sisältää makeaa tuoksuilangiaöljyä, tuoretta korianteriöljyä ja rauhoittavaa palsamipelargoniöljyä. Samoin se isältää myös spirituaalisuutta lisäävää ja maadoittavaa olibaanihartsia. Gary’s Light öljysekoituksesta sain valoa mieleeni. Valor -öljysekoituksen mustakuusesta, sinisestä pietaryrtistä, olibaanihartsista, kamferipuusta ja palsamipelargonista saadut eteeriset öljyt auttoivat minua olemaan rohkea vaikeuksista huolimatta ja Peace & Calming sekä Stress Away sekoitukset rauhoittivat minua, ne kulkivat taskussani koko ajan kätevinä roll-on pulloina joissa on jatkoöljy jo valmiina, oli helppo sipaista usein iholle. Surrender-öljysekoituksen laventeli, mustakuusi ja kamomillasaunio edesauttoivat minua löytämään sisäistä rauhaa, rentoutumista ja voimaa. Maadoittavaa Grounding-öljysekoitusta käytin rentoutumisen ja palautumiseni edesauttamiseksi. Se sisältää muun muassa harmaapihdan, katajan ja tuoksuilangian eteerisiä öljyjä. Sitten, kun pahin, eli menettämisenpelko alkoi olla jo ohi, aloin käyttää Release -öljysekoitusta päästääkseni pelosta kokonaan irti, sen sisältämät arvokas ruusuöljy, ylellinen sininen pietaryrttiöljy ja raikas mandariiniöljy tukivat minua siinä. Kun puolisoni oli lopulta selvinnyt isosta sydänleikkauksesta ja pääsi kotiin, oli korianterin, mirhan ja tuoksuilangian eteerisiä öljyjä sisältävä eteerinen Gratitude (kiitollisuus) -öljysekoituksen vuoro. Joulua vietimme tällä kertaa lähinnä kahdestaan kotona, diffuusereissa tuoksui appelsiini-, kanelinkuori- ja kuusiöljyjä sisältämä jouluntunnelmainen Cristmas Spirit -öljysekoitus ja toisinaan myös Joy -öljysekoitus, jonka sisältämät kymmenet kukkais- ja sitrusöljyt ja niistä erityisesti ruusuöljy tuovat mieleen itsevarmuutta ja rauhaa; ruusuöljyn on sanottu avaavan sydänchakraa edistäen epäitsekästä rakkautta.

Nyt katsomme luottavaisina eteenpäin, tuoksutellen toisinaan mm. salvian, ylang ylangin, jasmiinin, katajan, frankincensen, appelsiinin, cedarvoodin ja valkoisen lootuksen eteerisiä öljyjä sisältävää Into the Future -öljysekoitusta ja tiedämme koettelemuksen olevan jo ohi.

Miksi käyttää ravintolisiä?

Miksi käyttää ravintolisiä?

ASIAA RAVINTOLISISTÄ

1. No nyt! Tulihan se talvisempi keli vihdoinkin tänne VarsinaisSuomeenkin.

Talvisinhan näemme helposti vaivaa pitääksemme itsemme lämpimänä ulkoapäin ja pukeudumme paksuihin takkeihin ja käytämme mm. pipoja, käsineitä ja kaulaliinoja.

Entä miten on kehomme hyvinvointi sisältäpäin? Miten voisit pitää itsestäsi huolta sisältäpäin? Varsinkin silloin, kun immuunijärjestelmäsi kaipaa erityishuomiota.

Älä anna talven nujertaa, vaan hanki itsellesi kunnon ravintolisiä ja anna kehollesi juuri sitä, mitä se tarvitsee selvitäkseen kunnialla tästäkin talvesta, oli mitä oli ja tuli mitä tuli.

Huomaa kuitenkin: Ravintolisät eivät korvaa asianmukaista ruokavaliota. On tärkeää huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta ja elää terveellistä ja aktiivista elämää.

Niinkuin lääkkeidenkään, myöskään ravintolisien pakkaukseen merkittyä annostusta ei ole syytä ylittää, vaikka lisäravinteet eivät olekaan lääkkeitä, vaan luonnonantimia helposti saatavassa ja nautittavassa muodossa, niin ettei meidän kaikkien tarvitse ko luonnonantimia itse kasvattaa tai luonnosta etsiä.

Ravintolisät on tarkoitettu monipuolisen ja terveellisen ruoan täydentäjäksi, joista elimistömme voi saada tarvitsemiensa ravinteiden optimaalisen määrän, pysyäksemme mahdollisimman hyvinvoivina.

Sään kylmetessä on entistäkin tärkeämpää tehdä oikeita valintoja terveenä pysymisen takia. Usein näihin aikoihin tunnemme olomme kehnoksi, eivätkä joulukiireet ja -syömiset ainakaan tainneet parantaa paljoakaan vointiamme.

Tämän vuoksi on tärkeää muistaa ravintolisät, jotka tukevat kehomme terveyttä ja auttavat meitä jaksamaan kevääseen asti.

Mitä Young Living on Työnä?

Mitä Young Living on Työnä?

Young Living työ on varsin antoisaa. Kyllä, se on verkostomarkkinointia ja ei,
verkostomarkkinointi ei ole pyramidihuijausta.
Jos sinulla lukijani oli tällainen ajatus siitä, ole ystävällinen ja mieti ihan hetki, mitä sinä ymmärrät
pyramidihuijauksella?
Minulle tulee aina mieleen erään, hyvin paljon arvostamani verkostomarkkinointiyrityksen johtajan,
opetus: pyramidihuijauksen ja verkostomarkkinoinnin ero on siinä, että verkostomarkkinointi on
aina jonkin järkevän tuotteen suosittelua ja myymistä henkilöltä toiselle, kun taas
pyramidihuijauksessa ei ole mitään tuotetta, vaan siinä maksetaan pelkästään liittymismaksuja, joita
huijauksessa jo mukana oleva henkilö yrittää saada toisen henkilön maksamaan katteettomilla
lupauksilla ja suurin osa näistä liittymismaksuista menee lopulta kyseisen pyramidihuijauksen
alkuunpanijalle.
Kun kauppaa käydään verkostomarkkinointi periaatteella, tuotteen on pakostakin oltava hyvä,
hyödyllinen ja laadukas. Eihän kukaan rehellinen ihminen tohtisi suositella esimerkiksi ystävälleen
muuta kuin sellaista tuotetta mistä itse pitää, mistä on saanut itse hyötyä ja minkä takana voi itse
seistä, vai mitä?
Young Living on verkostomarkkinointiyritys koska siten nämä arvokkaat tuotteet saavat arvoisensa
kohtelun. Kun ihminen on ensin itse tutustunut YL tuotteisiin ja voinut todeta niiden
merkittävyyden ja laadukkuuden, hänen on lähes pakko kertoa oma kokemuksensa eteenpäin. Ja
kun hän kertoo kokemuksestaan YL tuotteista perheenjäsenelleen, ystävälleen, sukulaiselleen tai
kenelle vain arvostamalleen toiselle ihmiselle, hän puhuu varmasti totta. Ja jos tämä toinen henkilö
haluaa myös saada yhtä hyvän kokemuksen tuotteiden avulla, hänkin tilaa tuotteen ja voi olla aivan
varma siitä, että saa kertojalta mm. ohjeita tuotteen käytöstä ja voi luottaa täysin tämän sanaan.
Verkostomarkkinoija eli jälleenmyyjä auttaa kiinnostunutta henkilöä avaamaan tilin Young Living
verkkokauppaan, opastaa häntä tuotteiden valinnassa ja tilauksen tekemisessä. Hän on myös tämän
henkilön tukena jos tilauksessa jokin ei menisikään ihan putkeen ja hoitaa asian Young Living
verkkokaupan ja asiakaspalvelun kanssa. Tiedätkö monessa muussa markkinointitavassa tai
marketissa olevan tällaista mahdollisuutta? Saatko niissä henkilökohtaista palvelua, neuvoja ja
opastusta ja oman henkilökohtaisen tukihenkilön alkaessasi käyttää jotain niistä ostamaasi tuotetta?
Siksi Young Living tuotteet myydään ihmisille verkoston kautta. Jokaisella ihmisellä on oma
verkostonsa, niin sinulla kuin minullakin. On perhe, ystävät, sukulaiset, työ ja harrastuskaverit,
naapurit jne, ne ovat jokaisen omat verkostot. Itse olen hyvin mielelläni verkostomarkkinoija, koska
siten minun omat verkostoni laajenevat ja monipuolistuvat ja vieläpä hyvin monesta
verkostomarkkinoinnin kautta tutuksi tulleesta ihmisestä on tullut minulle hyvin läheisiä ystäviä.
No mitä minä sitten hyödyn tästä työstäni Young Living verkostomarkkinoijana, muuta kuin että
maailmani rikastuu muutamalla uudella läheisellä ystävällä?
Hyödyn myös siten, että Young Living maksaa minulle komissiota eli rahaa siitä, että suosittelen
näitä samoja tuotteita muillekin, mitkä ovat niin hyviä, etten halua milloinkaan lakata käyttämästä
niitä itse. Saan myös provisiota niiden tilausten arvosta, joita ne henkilöt, jotka ovat minun
suosittelustani tilauksia YL verkkokaupasta tehneet. Samoin kun saan provisiota heidänkin
asiakkaidensa tilauksien arvosta jotka ovat tehneet tilauksia minun suosittelemieni henkilöiden
suositteluista. Eli oman YL verkostoni ihmisten. Kuten hekin saavat provisioita minun tilausteni
arvosta, jotka suosittelivat Young Living tuotteita minulle.
Eli ihan totta, tässä voittavat kaikki. Kaikki eivät suinkaan halua lähteä suosittelemaan, eikä
tarvitsekaan. Toisille riittää vallan mainiosti se että voi tilata kätevästi YL verkkokaupasta maailman
laadukkaimmat eteerisiin öljyihin pohjautuvat tuotteet ja ne eteeriset öljyt.
Young Livingillä työhön kuuluu vielä tapaamisia, koulutuksia ja koulutusmatkoja.
Ihania juttuja työ-ystävien kanssa. Itse en osaisi työltä parempaa toivoa.